Mitä on uskoontulo käytännössä?

Kuinka tulla uskoon? Entä miten uskoontulo vaikuttaisi elämääni? Millaiseen uskoon tulo sitten on "oikeaa"?

— Täällä erilaiset, eri-ikäiset ihmiset kertovat, kuinka ovat löytäneet uskon Jeesukseen ja kuinka heidän elämänsä on muuttunut.

He kuuluvat niihin satoihin miljooniin, jotka ovat kokeneet saman: vapautuneet syntien tuomasta syyllisyydestä. Uskoon tuleminen on tuonut heille yhteyden Jumalaan ja täysipainoisen elämän.

Heille on tapahtunut jotain, mistä he haluavat kertoa muillekin


Haluatko oman todistuksesi Uskoontulo.nettiin?

Kerro, miten löysit Jeesuk-
sen ja miten uskoontulo on vaikuttanut elämässäsi!
Laita kertomuksen mukaan ainakin etunimesi sekä valokuvasi.

Lähetä teksti ja kuvatiedosto osoitteeseen:



Tarvittaessa aineiston voi lähettää postitse. Kysy ylläpidolta!

Sivuilla julkaistaan vain sellaista saineistoa, jonka asianomainen on itse
antanut käytettäväksi.




 

Tutustu myös:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Maritta Ravantti

 

Jumala johti 29-vuotiaan yksinhuoltajaäidin askel askelelta uskoon
ja vapautti syyllisyydentunnosta ja kuolemanpelosta.

 

 

Oivalsin yhden asian:
minulta oli koko ajan puuttunut tämä Jeesuksen tykö tuleminen,

eli jos pyydän Jeesusta tulemaan sydämeeni, niin tämä kuoleman voittaja tulee elämääni eikä minun tarvitse enää pelätä kuolemaa.

 

Pienen pojan yksinhuoltajana muutto Ruotsista Suomeen.
Uskova opiskelutoveri herätti ajattelemaan hengellisiä asioita

Olin muuttanut pienen poikani kera Tukholmasta Nokialle. Pojan isän kanssa olivat sukset menneet ristiin ja tein oman valintani muuttamalla Suomeen. Olin yksinhuoltaja ja elämä oli toisinaan rankkaa. Työskentelin kovasti päästäkseni eteenpäin elämässä ja kävin nahkapukineompelukurssin Huittisissa v. 1984. Samaan aikaan kanssani alkoi kyseisen kurssin myös Anne R. ja aloituksen myötä meistä tuli kavereita.

Jossakin vaiheessa toinen opettajistamme tuli kerran ompelukoneeni vierelle ja sanoi: tiedätkö että toi Anne on niitä helluntailaisia? Sanoin, etten tiennyt mitä helluntailaiset olivat, mutta Anne on minun mielestäni kiva ihminen.

Sen vuoden aikana opettelimme nahka-asujen ompelua, juttelimme paljon ja kävelimme ruokatunnilla ympäri kylää. Anne kertoi minulle uskoontulostaan, mutta kun hän puhui Raamatusta, käänsin yleensä puheen pois niistä asioista. Muistan sanoneeni hänelle, että kunnioitin kyllä Raamattua koska mummuni oli minulle rakas ja oli ollut uskovainen lukien paljon Raamattua. Sanoin myös itse uskovani jollain tavalla Jumalaan, mutta tiesin että en elä niin kuin uskovan pitäisi.

Kokemuksia Jumalan varjeluksesta ja esirukousten vaikutuksesta:
Erikoinen varjeltuminen hirvikolarilta
.

Keväällä 1985 jouduin äkillisten vatsakipujen vuoksi menemään Nokian terveyskeskukseen eräänä arki-iltana. Sieltä minut lähetettiin TAYS:aan ja vielä samana yönä leikkauspöydälle. Umpisuoleni leikattiin pois ja jouduin kahden viikon sairauslomalle. Toivuttuani ja palattuani koulutukseen kuulin Annelta että hän oli sinä leikkausiltana kokenut voimakkaan kehotuksen rukoilla minun puolestani.

Kesällä meillä oli työssäoppimisjaksot ja Anne lähti Helsinkiin työharjoitteluun, itse menin Tampereelle. Yksinhuoltajana olin hyvin tiukoilla opintorahojen kanssa, niinpä aloin suunnitella ja ommella laukkuja nahkatilkuista. Ihmiset pitivät niistä käydessäni niitä silloin tällöin torilla kauppaamassa.

Eräänä lauantaina suunnittelin meneväni tuotteineni Kyröskosken torille, mutta oltuani ystäväni kanssa perjantai-iltana tansseissa nukuin aamulla liian pitkään. Torilla olisi pitänyt olla viimeistään kahdeksalta ja niin minulle tuli kova kiire. Minulla oli silloin Fiat 850, pompannappia Fiat 600:sta hieman suurempi auto. Auton katolla oli taakkateline, jossa oli toripöytälevy ja telineet. Auton takapenkki oli täynnä pahvilaatikoita, joissa oli ompelemiani tuotteita.

Ajoin Nokialta ensin Porintietä Häijääseen niin lujaa kun vain pieni auto kulki. Sieltä käännyin Kyröskoskelle menevälle tielle. Lähestyin mäkeä ja yritin kiihdyttää vauhtia, kun kuulin katolta ihan selvästi kolme koputusta. Ihmettelin mitä se oli ajatellen jonkun kiinnikkeen pettäneen ja mietin pysähdynkö vai en. Olin juuri saanut hyvän vauhdin ja toisaalta, jos kiinnitin petti kohta saisin kerätä tavaroitani pitkin piennarta. Tein nopean jarrutuksen tien oheen ja kävelin auton ympäri kokeillen kädellä taakkatelineen alta havaiten, ettei mikään ei ollut irronnut. Jatkoin matkaa ihmetellen kuulemiani koputuksia ja päättelin, että kenties kivi oli lentänyt auton katolle.

En saanut pysähdyksen vuoksi ylämäessä heti autoani vauhtiin, mutta pelästykseni oli suuri kun mäenharjalle tultuani, näin valtavan suuren uroshirven seisovan keskellä tietä, kuin minua odottaen. Lähestyessäni sitä autolla hirvi alkoi juosta edelläni keskellä tietä. Siirryin ajamaan hitaasti tien laitaan ollen aivan kauhuissani huomatessani, että ellen olisi pysäyttänyt autoa mäen alla, olisi yhteentörmäys kenties ollut väistämätön ja minusta olisi tullut jauhelihaa.

Seuraavana päivänä sunnuntaina ”sattui” Anne soittamaan minulle Helsingistä. Kerroin hänelle tämän vieläkin mieltäni askarruttaneen hirvijutun. Anne sanoi minulle, että kyllä hän tiesi kuka siellä koputteli autoni katolle.

Anne pääsi sitten opiskelemaan vaatesuunnittelijaksi seuraavana syksynä. Oli kumma juttu että hän oli hakenut samoihin kouluihin edellisenä syksynä, eikä ollut tullut valituksi vaan tuli tuolle nahkaasujen ompelukurssille. Mutta nyt hän tuli valituksi peräti kolmeen niistä. Olikohan tarkoitettu, että hänen piti tulla sinne todistamaan Jeesuksesta minulle?
Näin tiemme erosivat.

Työhön nahka-alan yrittäjänä

Aloin tehdä yrittäjänä alihankintatyötä. Töitä oli paljon, tosin kausiluonteisesti, mutta rakastin ommella nahkaa! Ajattelin, että tätä työtä haluan tehdä elämäni loppuun asti.

Poikani lähtiessä kouluun oli hyvä että sain tehdä töitä kotona. Näin hänen ei tarvinnut tulla koulusta tyhjään kotiin.

Tutustuin syksyllä kirjeenvaihdon kautta erääseen mieheen, joka vaikutti tosi mukavalta, aloimme tapailla ja seurustella. Koska viikolla tein välillä pitkiä päiviä, sovimme tapaamisista vain viikonloppuisin. Keskustelimme hänen kanssaan paljon kaikenlaisista asioista ja puhuimme joskus myös uskonasioista. Kerroin, että se asia on elämässäni vielä kesken, mutta tiesin että se on selvitettävä joskus. Mies toi minulle jostain saamansa Raamatun lukien minulle kohtia jotka olivat epäeettisiä, ja koin sen pilkkana. Hän jätti kirjan minulle. Aloin sitä kuitenkin joskus lukea, samoin rippikoulusta saamaani Uusi Testamentti, johon olin tehnyt viisitoistavuotiaana paljon alleviivauksia.

Kaipausta Jumalan puoleen muilta salaa

Vuonna 1987 tulin herätykseen. En ymmärtänyt silloin mitä se on, vasta jälkeenpäin tajusin sen. Olin saanut Annelta pari hengellistä laulukasettia ja ommellessani kuuntelin vuoroin radiota ja kasetteja. Pöydälläni oli iso pino kasetteja, nämä hengelliset siellä välissä ja soitin niitä järjestyksessä.

Kerran niitä kuunnellessani ja ommellessani, näin kumman valveunen. Silmäni olivat auki ja olin keskeyttänyt työnteon. Tulin ovesta sisään huoneeseen soittaen kitaraa ja laulaen hengellistä laulua. Oven yläpuolella luki: Jeesus on Herra …

Meille tuli usein ilmaisjakeluna muiden ”roskapostien” ohella Jeesus-sanomat. En yleensä sitä lukenut koska lehden kannessa oli kuvattuna Jeesus kuin kiiltokuvassa. Hänellä oli valkoiset pullasormet ja olkapäällä karitsa. Laitoin lehden jätepaperikeräyspussiin. Kerran tällaisen lehden välistä putosi pieni lehtinen, traktaatti. Otin sen muiden postien mukaan ja menin sohvalle niitä lukemaan. Tässä lehtisessä kerrottiin maailman saastumisesta, sodista ja tuhoista. Kun sitä luin minun piti itsekseni myöntää, että näin on. Traktaatissa kerrottiin myös Jeesuksesta, miten hän tulee rauhanruhtinaana ja asettaa kaikki ennalleen. Ajattelin sen olevan hyvä, että Jeesus tulee.

En halunnut enää tavata tätä miesystävääni, vaan sovimme pitävämme sen kevään taukoa. Sanoin että minulla on asioita, joita haluan selvittää. Minulla oli Jumalaikävä, se tuli aina iltaisin voimakkaana. Itkin salaa vuoteessani, ettei poikani olisi nähnyt. Rukoilin välillä, ja sitten taas torjuin koko asian mielestäni, ikävä vain oli kova.

"Jos olet Jumala olemassa niin anna minulle töitä!"

Huhtikuussa minulta loppuivat yhtäkkiä työt, nahan saanti takkuili firmassa, jonne tein paljon ompelutöitä. Ajattelin, etten vielä voi kesälomaa alkaa, jostain on saatava työtä. Olin niin hätääntynyt että jopa rukoilin: "Jos olet Jumala olemassa niin anna minulle töitä!"

Ajoin Nokian keskustaan ja tunsin työvoimatoimiston kohdalla voimakkaasti kuin joku olisi sanonut: "Mene käymään tuolla". Torjuin sen mielestäni sillä olinhan yrittäjä, mitä töitä minulle sen kautta olisi ollut. En kuitenkaan pääsyt siitä ajatuksesta eroon, joten menin käymään siellä. Otin Työmarkkinat-lehden ja selailin sitä kotona. Huomasin, että Lahteen haettiin nahka-asujen ompelijaa. En minä tuonne voi lähteä ajattelin, mutta ilmoitus ei jättänyt minua rauhaan. Niinpä aioin soittaa ja ehdottaa josko sieltä saisi töitä kotiin tehtäväksi. Pitkään emmittyäni soitin ja miesääni vastasi, että hän ei pitkän ajan ilmoittelunkaan myötä ollut saanut sinne ompelijaa, joten voisi hän antaa niitä töitä kotiinkin ommeltavaksi. Hän puhui kuin meillä olisi ollut juttu kesken ja arvelin jonkun muun jo ennen minua kyselleen samasta asiasta ja että hän luuli minua aiemmin soittaneeksi. Hän pyysi käymään luonaan seuraavana päivänä.

Huomasin, että yrittäjä vaikutti varsin mukavalta ja katselimme mallin ja sovimme lähetysjärjestelyistä. Menimme hänen toimistoonsa neuvottelemaan hinnasta. Kesken kaiken soi puhelin ja hänen vastatessaan siihen, katselin odotellessani ympäri huonetta. Huomasin seinällä kalenterin, joka oli kaksiosainen, yläpuolella oli kuva ja alhaalla päiväykset. Kuva esitti kuin piirrettyä päivänkakkaraa ja sen alapuolella oli vinoon kirjoitettu jotain, kuin lapsen kiemuraisella käsialalla. Aloin lukea sitä ja siinä oli: "Jumala kuulee kaiken." Sillä hetkellä tajusin ja muistin, että olin rukoillut jos olet olemassa, anna minulle töitä. Se puhutteli minua koko matkan ajaessani sieltä kotiin. Sopimus syntyi ja sain sieltä ompelutyötä pitkäksi aikaa.

Syyllisyydentunto ja väsymys painavat

Ommellessani kotona valtasi minut usein paha olo. Muistin kaikkea sitä pahaa mitä elämässäni olin tehnyt, kuinka olin pettänyt jossain asiassa toista ihmistä, tai kuinka olin käyttäytynyt. Joskus laitoin oven kiinni pieneen ompelukomerooni, sammutin valot ja itkin. Ajattelin olevani niin huono ihminen, että kaikki sen näkevät jo päältä.

Olin aika väsynyt, mutta kesäkuussa lähdimme kahdeksi viikoksi lomalle Bulgariaan, sisareni Riitta ja kahdeksan vuoden ikäiset poikamme. Lentoasemalla otetussa valokuvassa näkyy, että olin tosi väsynyt.

En päässyt Raamatun sanasta eroon, vaan luin sitä edelleenkin sieltä täältä, vaikka en mitään ymmärtänyt. Luin salaa ja rannalla minulla oli toinen kirja tai lehti, jonka sisällä pidin pientä Uutta Testamenttiani. Palasin aina takaisin Joh. 3:16 kohtaan, olin sen riparissa alleviivannut ja siinä luki:

”Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainoasyntyisen poikansa, ettei yksikään joka häneen uskoo hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.”

Luin ja ymmärsin mitä siinä sanottiin ja kuitenkin ajattelin siinä olevan paljon enemmän kuin mitä luen.

Matkalla Bulgariassa:
Jumalan läsnäolon ja varjeluksen voimakas kokeminen
väkivaltaisen miehen käydessä kimppuun

Juhannus osui matkamme ajaksi ja suomalaiset olivat tehneet oman juhannusjuhlan rannan kalabaariin. Mekin menimme illalla sinne, joimme samppanjaa ja lauloimme muiden mukana. Puolenyön aikaan olivat pojat niin väsyneitä, että lähdimme hotellihuoneeseen laittamaan heitä nukkumaan. Lähdimme vielä Riitan kanssa kävelemään rannalle selvittämään päitämme. Sinne mennessämme tuli meitä vastaan kaksi bulgarialaista miestä ja nainen. Toinen miehistä tarttui sisartani hihasta ja pyysi kanssaan diskoon. Sisareni kieltäytyi kohteliaasti, sanoi että kävelemme pienen matkan ja menemme nukkumaan.

Menimme rannalla olevalle pienelle katetulle terassille, jossa oli penkki, kukkaistutus ja yksi lyhty. Taivas oli pilvinen, mutta tähdet ja kuu loimottivat välillä pilvien raoista, Musta meri vaahtosi synkkänä muutaman metrin päästä. Oli tosi synkkää ja pimeää istuutuessamme penkille juttelemaan.

Yhtäkkiä sieltä pimeästä tuli äskeinen kaveri, joka sisartani oli pyytänyt mukaansa. Hän oli yksin ja aggressiivinen oloinen. Nyt korsto vaati sisartani lähtemään kanssaan. Riitta kieltäytyi jälleen, jolloin tämä kaveri, joka oli hyvin vahvarakenteinen, tempaisi sisareni kädestä ylös ja alkoi riepottaa häntä siinä edessäni. Riitta yritti päästä miehen otteesta irti, mutta tämä yltyi vain heittelemään ja kuristamaan häntä. Yritin takoa kaveria nyrkeillä selkään, potkia takapuolelle ja huusin hänelle, päästä irti.

Silloin hän toisella kädellään otti minua jalasta, kuristaen toisella samaan aikaan siskoani kurkusta, ja tempaisi minut maahan betonin päälle. Nousin ylös ja kaikki meni päässäni jotenkin ympäri. Potkaisin kengät jaloistani, heitin villatakkini ja laukkuni samaan läjään ja aloin huutaa. Huusin niin kovaa kuin ikinä jaksoin. Huusin apua, huusin Jumalalle, että eikö kukaan auta tai välitä meistä. Huusin samaan menoon myös sen raamatunkohdan jota olin lukenut aina vaan uudelleen (Joh 3:16). Silloin kaveri kääntyi katsomaan minua ja sisareni pääsi hänen käsistään irti. Muistan hänen paljaat kantapäänsä hänen juostessaan huutaen hotellin valoja kohti: ”Juokse Maritta, se tappaa sinut!”

Katsoin taakseni seisoen sen betonilaatan reunalla. Edessäni oli pehmeää, upottavaa hiekkaa muutama metri ja hyisen näköinen vaahtoava musta meri. Ymmärsin, etten jaksa juosta. Kaveri lähti tulemaan vihaisena minua kohti kädet nyrkissä, naama kiilteli ja ohimoilla näkyivät verisuonet vahvoina. Ehdin ajatella paljon siinä muutamassa sekunnissa, muistin kuinka olin itkenyt ja ikävöinyt Jumalalaa pitkin kevättä, ajattelin hänen kyllä olevan olemassa, mutta ei hän minusta välitä. Ja jos Jumala ei välitä mitä mieltä missään on, tapa sitten! Alistuin, en jaksanut edes yrittää juosta pakoon upottavaa hiekkaa pitkin.

Sitten koin jotain hyvin ihmeellistä, yhtäkkiä tunsin olevani vahva, tietous tuli kuin suuri voima minuun ja koin Jumalan läsnäolon hyvin väkevästi. Tiesin aivan varmasti etten ollut yksin. Valtava ilo tuli ylitseni kuin aalto, niin että aloin nauraa. Kaveri pysähtyi eteeni, katsoi minua kuin olisi herännyt, laski nyrkkinsä alas kääntyi ja meni pois. Kohta sisareni palasi jostain piilostaan ja syöksyi itkien kaulaani ja lohdutin häntä, sanoin että ei ole enää mitään hätää, itse Jumala auttoi meitä ja on tässä läsnä.

Lähdimme kävelemään kohti hotellia, joka oli itse asiassa lomakylä pienine rivitaloineen. Tultuamme majapaikkamme luo, oli naapuritalon takapihalla vielä tuttu suomalaisten ryhmä jatkoilla. Sieltä huudettiin ja pyydettiin meitä tulemaan mukaan. Sisareni halusi mennä nukkumaan, mutta minä tahdoin mennä kertomaan heille mitä rannalla oli äsken tapahtunut. Kerroin kaiken tapahtuneen tarkkaan, joukossa oli pitkä, vahva tamperelainen poika Marko, joka heti pillastui ja pyysi minua lähtemään ja näyttämään sen kaverin. Hän sanoi vetävänsä sitä kuonoon, sillä suomalaisia tyttöjä ei saa sillä tavalla hänen mielestään kohdella.

Rauhoittelin häntä, enkä siinä edes muistanut kaverin ulkonäköä. Minulle oli tärkeämpää kertoa siitä mitä olin kokenut rannalla. Kerroin hänelle, kuinka huusin apua ja kukaan ei tullut, mutta sitten Jumala tuli. Kerroin kuinka valtavasti olin kokenut Jumalan voiman. Marko kysyi minulta oletko sinä uskovainen? Sanoin että en ole, mutta varmaankin minusta oli tulossa sellainen!

Marko itki ja kertoi olleensa aiemmin uskossa, mutta nyt omilla teillään. Hän kertoi tehneensä nuorisotyötä Tampereella seurakunnassa. Hän otti minua kädestä kiinni ja sanoi että rukoillaan yhdessä. Kerroin hänelle etten minä osaa rukoilla. Sitten hän rukoili ja minä katselin, ihmettelin ja kuuntelin miten se osasi niin hienoja sanoja laittaa peräjälkeen!

Lähdin majapaikkaani ihmetystä täynnä. Olin juonut samppanjaa aika lailla sinä iltana, nyt pääni oli aivan selvä. Se oli elämäni viimeinen humala ja siitä on kulunut aikaa tätä kirjoittaessani 20 vuotta.

Seuraavana päivänä menimme sisareni ja poikien kanssa kalabaariin syömään. Tarjoilijapoika oli tullut meille tutuksi ja kyseli meiltä suomenkielisiä sanoja kirjoitellen niitä ylös pieneen muistikirjaansa. Kerroimme hänelle että seuraavana päivänä lähtisimme kotiin, hän pyysi meitä kirjoittamaan muistikirjaansa nimen ja osoitteen, että voisi joskus lähettää kortin. Sisareni kirjoitti siihen pyydetyt tiedot ja antoi sen muistikirjan minulle. Kun edessäni oli tyhjä sivu kirjoitinkin siihen, että ”niin on Jumala maailmaa rakastanut…” Tämä sanankohta aina vain soi minun päässäni.

Seuraavana päivänä kun raahasimme matkalaukkujamme lentokenttäbussin lähtöpaikalle, kiinnittyi huomioni erään rivitalon takapihaan, jossa oli suomalaisten seurue koolla. Tämä tarjoilijapoika seisoi heidän keskellään ja joku englannisti hänelle siitä muistikirjasta: "ja niin on Jumala maailmaa rakastanut..."


Tämä kuva on otettu kesäkuussa 1987 Bulgariassa. Tässä istun elämäni soraläjässä katsellen Jumalan näkymiä. Kaksi viikkoa tämän kuvan oton jälkeen otin Jeesuksen sydämeeni.

Synnintunto johtaa kuolemanpelkoon:
"Jos nyt kuolisin, en pääsisi taivaaseen"

Meillä oli päivälento ja istuin ikkunan vieressä, taivaalla ei ollut pilviä vaan oli oikein hyvä näkyvyys. Olin monta kertaa aiemmin lentänyt, enkä ollut jännittänyt tai pelännyt, mutta nyt pelkäsin. Istuin aivan jäykkänä, sisareni ja pojat huomasivat sen ja ihmettelivät. En pelännyt lentämistä, pelkäsin kuolemista, koska minuun oli tullut yhtäkkiä vahva tieto siitä, että jos nyt kuolisin, en olisi menossa taivaaseen Jumalan, luo vaan kadotukseen iankaikkiseen eroon Jumalasta. Hätäpäissäni taas lupasin Jumalalle, jos pääsen elävänä Suomeen menen heti Nokian kirkkoon.

Ensimmäisen kerran jumalanpalvelukseen

Pääsimme hyvin kotiin ja seuraavana sunnuntaina menin lupaukseni mukaan Nokian kirkkoon. Siellä en ollut käynyt muuten kuin kastajaisissa tai jonkun rippijuhlissa. En tietänyt mitä kirkkoon pitäisi laittaa päälle, joten laitoin mustat vaatteet. Siellä oli vain muutama ihminen ja jokunen rippikoululainen.

Itkin koko ajan, en voinut muuta. Siellä jaettiin ehtoollista, otin sen vastaan, muistaakseni siellä palveli Markku Koivisto. Kukaan ei kysynyt minulta mitään, enkä myöskään itse puhunut kenenkään kanssa. Kuuntelin kyllä kaikki sanat, mutta olin jotenkin ulkopuolinen. Palasin kotiin ja päätin itsekseni, että nyt alan elää kunnollisen ihmisen kunnollista elämää. Tein luetteloa mielessäni mistä kaikesta luovun, esim. kirosanoista, tupakasta, alkoholista, tansseista ym.

Seuraavalla viikolla aloin taas tehdä työtä ja jouduin hakemaan niitä kotiin Tampereelta. Ajaessamme pojan kanssa moottoritietä ajoin hiljaa, sillä tiellä tuntui olevan paljon eläimiä; jänis meni tien yli, oli lintuja jotka lensivät päin auton maskia. Supikoiran raato oli yhdessä kohtaan tiellä ja lokki sitä repimässä. Tullessamme kohdalle lokki nousi ilmaan ja paiskautui päin tuulilasia. Olin aivan hermoraunio: miksi nämä eläimet änkeävät kuolemaan minun autoni alle? Poika yritti lohduttaa sanoen: ”Äiti älä välitä, ei se ole sinun vikasi, jos linnut haluaa tehdä itsareita.”

Huomasin, että kuolemanpelko oli minussa kokoajan, en päässyt siitä eroon.

Tuli seuraava sunnuntai. Jumalan laista en mitään tiennyt, mutta pyrin aina pitämään sunnuntain lepopäivänä itseni tähden, silloin en ommellut. Pitkin kevättä ajelin silloin tällöin autolla jonnekin maaseudulle ja mietiskelin siellä ja luin salaa raamattua. Eräänä aamuna päätin taas lähteä jonnekin ja poikani halusi kaverinsa kanssa tulla mukaan. Ajelimme pienen lähikylän kirkolle hautausmaalle. Lähdin sinne kävelemään ja poikien jäädessä kiipeilemään parkkipaikalla oleville isoille kiville. Olin käynyt täällä aiemminkin, koska siellä oli rauhallista ajatella.

Siellä oli aivan tuore hauta, jonka vierelle pysähdyin katselemaan kukkia ja muistoseppeleitä. Haudan reunalla oli hiekkakasa, ilmeisesti kaivetun haudan hiekat. Otin sitä kouraani ja juoksutin sormieni läpi, ajattelin että samanlaiseksi maaksi minäkin tulen, eikö ole olemassa mitään muuta? Kuoleman pelko oli jatkuvasti läsnä elämässäni.

Lähdimme ajelemaan kotia kohti. Vähän ennen Nokiaa poikani kaveri huomasi että oltiin ihan lähellä hänen mummolaansa, ja hän kertoi että oli iltapäivällä menossa mummon luo yöksi. Hän innostui kysymään saisiko poikani tulla hänen kanssaan. Sanoin, että siitä pitää neuvotella hänen äitinsä ja mummonsa kanssa. Asia sovittiin kotona ja pojat saivat lähteä. Lupasin viedä heidät tämän mummon luo ja hakea seuraavana päivänä.

Hengelliseen telttakokoukseen

Paluumatkalla kotiin mietin mitähän tekisin, olisi tiedossa vapaailta. Suunnittelin, että haen jonkun hyvän lehden kioskilta, hyvää syötävää rentoudun ja menen vaahtokylpyyn. Mutta tultuani autollani risteykseen, jossa oli tien viitta Nokia tai Tampere, käännyinkin Tampereelle päin. Muistista nousi pieni ilmoitus, jonka olin lukenut ja rekisteröinyt aivoihini Aamulehdestä, Koivistonkylässä oli hengellinen telttakokous. Muistin sen osoitteen ja kokouksen aloitusajan ja ajattelin että voisin sinne ehtiä. Saavuin Viinikan liikenneympyrän tienoille ja pysäytin auton puhelinkioskin kohdalle, sillä seutu oli minulle vieras, enkä tiennyt missä päin kyseinen tie sijaitsi. Pettymyksekseni oli puhelinluettelosta repäisty sen alueen sivu irti, kenties joku muukin oli etsinyt jotain paikkaa ja varmistanut näin sen löytävänsä.

Menin autooni. Ajamani katu oli yksisuuntainen ja ajattelin ajaa eteenpäin kääntyäkseni seuraavasta mahdollisesta risteyksestä oikealle ja palata kotiin. Takaani kiilasi eteeni valkoinen Lada ja taas koin niin kuin joku olisi kehottanut: seuraa tuota autoa. Se ajoi aika vauhtia, mutta roikuin sen perässä. Liikennevaloista käännyttiin vasemmalle ja yhtäkkiä huomasin oikealla puolella suurehkon teltan. Ajattelin, tämä sen täytyi olla. Parkkeerasin auton ja menin telttaan, jossa laulettiin parhaillaan jotain kaunista hengellistä laulua. Istuin peräpenkille.

Paikalla oli kolmisenkymmentä ihmistä. Laulun jälkeen kokouksen vetäjä ilmoitti, että rukoillaan ja kyseli onko rukous- tai kiitosaiheita. Etupenkistä nousi mies joka kertoi olleensa ennen kova juoppo, mutta Jeesus oli hänet pelastanut ja vapauttanut alkoholista. Olin vähän kauhuissani, kuinka se kehtaa täällä kaikkien kuullen kertoa olleensa kova juoppo? Vieressäni istui keskiikäinen nainen joka itki ja pyysi esirukousta poikansa puolesta, jonka elämä meni huonosti. Minä ihmettelin niiden ihmisten vapautta, itse koin olevani niin monen muurin sisällä.

Uskoontuloratkaisu telttakokouksessa

Kokous jatkui: ihmiset todistivat, kaksi tyttöä lauloi kitaran säestyksellä kauniisti, lopuksi eräs mies nousi puhumaan. Kuulin jälkeenpäin hänen olevan maallikkopuhuja, ei siis mikään koulutettu saarnaaja. Hän alkoi kertoa Jeesuksesta niin yksinkertaisesti, että tajusin ymmärtäväni asian. Hän kertoi Jeesuksen olevan kuoleman voittaja, ja oivalsin yhden asian, että minulta puuttui koko ajan tämä Jeesuksen tykö tuleminen, eli jos pyydän Jeesusta tulemaan sydämeeni, niin tämä kuoleman voittaja tulee elämääni eikä minun tarvitse enää pelätä kuolemaa.

Kokouksen lopussa kysyttiin tahtooko: joku antaa elämänsä tänä iltana Jeesukselle? Minä halusin, mutten pystynyt nostamaan kättäni merkiksi, kuten saarnamies kehotti, olin aivan kipsissä. Takariviltä eräs nuori mies nosti reilusti kätensä ja sen nähtyäni ajattelin: kyllä olen huono.

Kokous oli loppumassa rukoukseen, kun eräs mies pyysi että lauletaan vielä joku laulu. Ihmiset jatkoivat laulua ja saarnaaja käveli ihmisten luo kättelemään ja toivottamaan heille siunausta. Ajattelin jos hän tulisi minun luokseni, voisin kuiskata hänelle, että minäkin tahdon pelastua. Hän tulikin luokseni, mutta olin edelleen kipsissä. Onneksi hän kysyi minulta suoraan: ”Joko olet uskossa?”

En saanut jännitykseltä ääntäni ulos, joten pudistin päätäni. Sitten hän kysyi: ”Tahdotko tänään antaa elämäsi Jeesukselle?” Nyökkäsin helpottuneena päätäni. Hän rukoili puolestani ja siinä hetkessä koin iloa siitä että nyt se päätös oli oikeasti tehty.

Kokouksen loputtua pyysi eräs lähistöllä asuva uskova sisar minua ja sitä todistanutta nuorta miestä, sekä saarnaajaa ja tämän puolisoa tulemaan iltakahville luokseen. Hän halusi antaa myös hengellistä lukemista. Mentyämme sinne en osannut näiden outojen ihmisten kanssa oikein keskustella, olinhan ihmisenä vähän arka. Tämä sisar antoi minulle hengellisen laulukasetin ja lehtiä, sekä puhelinnumeronsa pyytäen ottamaan yhteyttä jos haluan rukousapua tai kysellä jotakin.

Valtava ilo matkalla kotiin

Lähdin ajamaan Nokiaa kohti, juuttuen hetkeksi Viinikan liikennevaloihin. Odottaessani valojen vaihtumista laitoin saamani kasetin auton soittimeen. Sieltä alkoi laulu jossa sanat meni näin:

"Monta vuotta kuljin maailmassa tietämättäni,
minne matkalla mä oon kunnes Herran kohtasin.
Kuulin sanoman tään ihmeen suuren valtavan,
Halleluja, Jeesus elää sittenkin."

Sanat upposivat suoraan syvälle sydämeeni ja samassa suustani alkoi voimakkaasti tulla sanoja: kiitos, kiitos Jeesus! Vuoroin itkin ja nauroin, ja ajoin autolla Tampereen läpi, koko ajan kiittäen.

Kotona koin että kiittäminen laantui. Lähdin viemään koiraani iltalenkille. Ulkona katselin heinäkuun alun vihreyttä, katsoin oikein läheltä ruohikkoa ja ihmettelin onko se aina ollut noin vihreätä, kuin en olisi ennen nähnyt värejä! Sinä iltana heinäkuun 5 päivä vuonna 1987, ollessani 29-vuotias tuli usko minuun. Nukkumaan meno tuntui vaikealta, heinäkuun yöt ovat valoisia mutta kun laitoin silmät kiinni, oli vielä kirkkaampaa sisäisessä maailmassa.

Elämän ulkoista ja sisäistä kuntoon laittamista

Seuraavana päivänä huomasin, että ne asiat jotka minua oli syyttäneet, olivat pois. Minulle tuli kova tarve siivota ja siivosin koko huushollini. Heitin kaikki ne asiat pois, jotka eivät mielestäni olleet Jumalalle mieleen.

Vaikka olinkin viikko sitten tehnyt omasta mielestäni parannusta, en silti ollut heittänyt tupakoita pois, enkä kaatanut viemäriin pakollisia verovapaita matkajuomiani, mutta nyt sen tein. Samoin soitin muutamia puheluita pyytäen anteeksi ihmisiltä, joita kohtaan olin toiminut aiemmin tosi kurjasti.

Muistin yhden nahkavuodan, jonka olin pyytänyt työn teettäjältä varanahaksi, jos tarvitsee joku osa uusia. Olin sen kuitenkin käyttänyt omiin tarkoituksiini, lähetin selvityskirjeen ja maksun siitä vuodasta. Ajattelin selvittää kaikki, mitä selvitettävää mieleeni nousi.

Omaisten erilaiset reaktiot uskoontuloratkaisuun.
"Ei sitä noin nuorena voi uskoon tulla!"

Soitin edellispäivänä tapaamalleni uskovalle sisarelle, jolta olin saanut luettavaa ja kasetin, kerroin hänelle ihme kohtauksestani autossa, että kiitin vain. Hän sanoi sen olevan luonnollista Pyhän Hengen työtä. Hän kehotti minua todistamaan uskostani jollekin saadakseni voimaa. Niinpä tein päätöksen että kerron samalla viikolla koko perheväelleni.

Ensin soitin sisarelleni ja kerroin, että nyt olen tullut uskoon. Sisareni sanoi: "mutta Maritta hyvä, ainahan me olemme olleet uskossa!" Sanoin, että ei tämä nyt ole sitä uskoa, vaan tämä on nyt oikeata uskoa. Aiempi usko oli, että luettiin iltarukouksia, käytiin joskus perhejuhlien vuoksi kirkossa ja kunnioitettiin Raamattua, koska mummu luki sitä ja oli uskovainen.

Seuraavaksi menin käymään äitini luo. Vanhempani olivat eronneet. Muistan kuinka rohkeasti sanoin äidille, miten olen nyt tullut uskoon ja miten se oli ihan helppoa. Äiti ihmetteli, että kuinka se niin helppoa oli?! Sitten kerroin uskoontulosta veljelleni, viimeiseksi jätin isäni, koska ajattelin olevan vähän vaikeamman palan kertoa hänelle siitä mitä olin kokenut.

Loppuviikosta ajoin isäni luo. Olin ennalta paljon rukoillut ja pyytänyt voimaa. Koputin hänen pirttinsä oveen ja menin sisälle. Hän torkkui sängyllä kyljellään ja nousi minut nähdessään istumaan. Näin hänen olemuksestaan, että taisi olla melkoinen krapula, ja että edellisiltana oli juhlittu. Aloitin varovasti:
"Kuule isä, tulin sinulle kertomaan että minun elämässäni on nyt tapahtunut iso muutos”. Seurasin hänen silmiensä liikkeitä ja huomasin kuinka hän yritti käsittää mitä olin sanomassa.
”Olen isä nyt tullut uskoon.”
Oli hetken hiljaisuus, sitten räjähtävä kysymys:
”Jaa johonkin lahkoonko?”
Mietin hetken, mitä minulle oli tapahtunut ja vastasin:
”Ei kun Jeesuksen uskoon.”
Seuraava karjahdus oli:
"Sinne et sitten ainakaan rahojasi anna!"
Sitten hän alkoi tapansa mukaan neuvoa, että ei sitä Maritta noin nuorena uskoon tulla ja tuollaisia asioita mietitä, sitten vasta vanhana ja kuolinvuoteella.

Onhan se Jumala armoa jos elää vanhaksi ja saa kuolinvuoteen missä vielä mahdollisesti ajattelee asioita, mutta kyllä ihmisiä äkkikuolee nuorenakin.

Uusia hengellisiä kokemuksia:
profetian sana ja Pyhän Hengen voiman kokeminen

Seuraavaksi kävin Tampereelta ostamassa kitaran, ja aloin opetella niitä ihania ja kauniita taivaslauluja. Raamattuakin luin jatkuvasti ja rukoilin. Huomasin evankeliumeita lukiessani että jotenkin luin niitä ”liikaa”, eli jos pysähdyin miettimään jotakin kertomusta, alkoi minun sisälläni se tarina elää eteenpäin. Ajattelin sen olevan väärin kun näin luen.

Oltuani viikon uskossa, ja kun tuli taas sunnuntai teki mieleni mennä johonkin kirkkoon, toisten uskovien joukkoon. En vain tiennyt minne. Tuttavapiiriini ei kuulunut yhtään uskovaa, paitsi mummu joka oli kuollut muutama vuosi sitten ja Anne, joka asui ties missä ja yhteys oli katkennut häneen. Sitten ne uudet ihmiset joihin olin tutustunut telttakokouksessa. Avasin Aamulehden ja katselin niitä ilmoituksia kauan ja mietin minne menisin. Sitten päätin lähteä Tampereelle siihen seurakuntaan, jonka telttakokouksessa olin uskonratkaisun tehnyt.

Olin jo hyvissä ajoin siellä oven takana, ihmisiä meni sisään ja minä vähän jahkailin ja arkailin siinä oven edessä. Samassa tuli paikalle eräs tuttu nahka-alan yrittäjä, jo iäkkäämpi mies, jolle olin joskus aiemmin tehnyt alihankintatöitä. Hän kysyi oletko menossa sisään, ja että mennäänkö yhdessä. Oli tosi mukava tavata hänet ja huomata että hänkin oli uskossa Jeesukseen.

Ennen sen kokouksen alkua parvekkeella istunut isohattuinen nainen alkoi voimakkaasti puhua kielillä ja toi esille sanoman, se kuului näin: "Sinä nainen joka olet täällä ensimmäistä kertaa ja istut siellä takaosassa, Herra sanoo sinulle: minä tulen käyttämään sinua voimakkaasti palvelustyössäni, mutta ennen sitä minä riisun ja valmistan sinua.

Profetia jatkui ja minusta tuntui, että huuto oli tarkoitettu suoraan minulle. Yritin kutistua tämän isokokoisen yrittäjän vieressä mahdollisimman pieneksi. Hän sitten katsoi minuun ja kysyi, onko teillä Nokialla tämänlaisia profeettoja. En tiennyt sellaisista mitään, vastasin vain, että kyllä kai. En saanut hänelle kerrottua, että olin vasta uskoon tullut ja se oli ensimmäinen kerta kun olin tämän seurakunnan salissa.

Seuraavalla viikolla opettelin sormenpäät hellinä kitaranrimputusta, lenkkeilin koiran kanssa ja koin yksinäisyyttä vaikka Jeesus valtasi mieleni niin voimakkaasti, että kun koirani jonka nimi oli Yeni, karkasi vähän kauemmaksi viereltäni, kutsuin sitä vahingossa "Jeesus tänne". Pysähdyin katsomaan tien vieressä olevaa likaista, pölyistä ojaa: siihen oli puhjennut kukkimaan niin kaunis ja puhtaan värinen päivänkakkara. Se ei jotenkin näyttänyt kuuluvan siihen paikkaan ollenkaan, jotenkin koin taas sisäisen äänen sanovan "se on aivan kuin sinä, Maritta, loistaa siinä yksin".

Kaipasin uskovaa ystävää, ystäviä, en vain osannut mennä minnekään niitä etsimään. Puolenviikon aikaan, kun taas koiran kanssa kiersin lenkkiä, huomasin ilmoituksen joka oli tullut kotitaloni urheilukentän laitaan. Siinä luki, että tässä pidetään Nokian paikallisseurakunnan telttakokoussarja ja määrä oli alkaa seuraavana päivänä. Ilahduin ja päätin mennä sinne.

Hyvissä ajoin olin teltalla, hain istumapaikan ja huomasin käytävän toisella puolella istuvan kaksi naista, joista toisen olevan entisen naapurini. Kokouksen jälkeen juttelimme ja kerroin tälle entiselle naapurilleni, että olin tullut pariviikkoa aiemmin uskoon. He iloitsivat minun puolestani ja näin sain heistä ystäviä itselleni. Varsinkin tämä toinen sisar, Eija nimeltään, meistä tuli elinikäiset sisarukset Herrassa. Kävin joka ilta näissä telttakokouksissa ja tutustuin myös tämän seurakunnan saarnaajaan. Keskustelin hänen kanssaan ja kerroin uskoontulostani. Arki-iltoina ei kuulijakuntaa ollut teltalla kovinkaan paljoa.

Sitten tuli sunnuntain päiväkokous, puhujaksi oli tulossa tummaihoinen saarnaaja Thomas Munk. Hyvissä ajoin olin taas teltalla ja tapasin saarnaajan siinä pihassa. Hän kysyi voisinko minä antaa todistuksen uskoontulostani siinä tilaisuudessa? En voinut, olin aivan paniikissa kun katselin sitä autojen ja ihmisten määrää jotka sinne kentälle saapuivat, teltta oli sinä iltana aivan täysi. Kokous oli hyvä ja istuin takaosassa ahtautuneena ihmisten väliin. Mielessäni rukoilin anteeksi Jeesukselta, että olin niin huono, enkä kyennyt arkuudeltani hänestä todistamaan. Loppukokouksessa saarnaaja kehotti ihmisiä tulemaan esille, ketkä tahtoisivat esirukousta puolestaan tai voimaa. Se "voimaa"-sana kolahti minuun, ajattelin että minun täytyisi mennä, olinhan niin voimaton ja huono. En kuitenkaan päässyt edes sinne, edessäni olisi ollut suuri työ raivata tie itselleni sieltä ahtaudesta.

Laulettaessa jotain hengellistä kaunista laulua kuuntelin sanoja, en itse osannut sitä vielä. Yhtäkkiä koin jotain merkillistä, kuin paine olisi laskeutunut päälleni, toinen korvani alkoi vinkua. Samassa tunsin niin kuin hiukseni olisivat syttyneet palamaan, valtavan kuuman tuli oli pääni päällä. Sitten tuntui kuin hartioilleni olisi heitetty rakas painava lämmin täkki. Se kesti jonkin aikaa ja puristin penkin reunoja, sillä pelkäsin valuvani ruohikolle. Sitten se lämpö meni kokonaan minun läpi ja poistui. Jälkeenpäin vapisin kokonaan, mutta kun nostin käteni kasvojen eteen, en nähnyt niiden vapisevan, vapisin vain sisältä! Ihmettelin, että mitä tämä oli? Keksin syitä: olin nukkunut huonosti, tai olin syönyt huonosti tms. Kokouksen loputtua kerroin tämän vierustoverilleni ja hän sanoi, että Herra oli täyttänyt minut Pyhällä Hengellä. Ihmettelin suuresti kun en sellaisestakaan mitään tiennyt. Hän kehotti minua lukemaan Apostolien tekoja, siihen kirjaan en vielä ollut tutustunut.

Ensimmäinen todistus Jeesuksesta ihmisten edessä

Kotiin mennessä minut valtasi vähäinen pelko, Jumalahan voisi tehdä ihmiselle ihan mitä vaan! Aloin lukea Apostolien tekoja ja sain enemmän ymmärrystä, Jumala on rakkaus eikä rakkaus tee mitään pahaa.

Tampereen uskonsisar soitti minulle mökiltään ja pyysi tulemaan sinne telttakokouksiin, heillä oli siellä pieni teltta ja hyviä kokouksia. Hän antoi ajo-ohjeet, niinpä keräsin autoni täyteen porukkaa ja lähdin sinne. Maisemat ja tie oli tuttua ja kun saavuin perille totesin, että olin hyvin lähellä omaa mummolaani.

Sinä iltana siinä pienessä telttakokouksessa, avasin suuni ensi kerran ja todistin ihmisten edessä uskovani Jeesukseen, ihmispelko ja arkuus olivat poissa.

Tästä alkoi todistajan tehtäväni joka jatkuu niin kauan kunnes Herra tulee ja kutsuu palvelijansa luokseen.

Apt.1: 8: ”Kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman,
ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa
että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka."

Tällainen oli uskoontuloni, mutta tunnustan etten ole pystynyt nuhteettomasti vaeltamaan tätä 20 vuotta. Olen tehnyt vääriä valintoja lihanmielessäni ja rikkonut Jumalan tahtoa vastaan. Vaikka olen kompastunut, olen noussut jälleen ja Jeesuksen todistuksessa aion pysyä loppuun asti.

Terveisin
maritta.ravantti@luukku.com

 

> Siirry seuraavaan todistukseen

 

Copyright 2002 Uskoontulo.net. Todistuksia saa lainata vain asianomaisten luvalla.
Muita tekstejä saa käyttää vapaasti.