Mitä on uskoontulo käytännössä?

Kuinka tulla uskoon? Entä miten uskoontulo vaikuttaisi elämääni? Millaiseen uskoon tulo sitten on "oikeaa"?

— Täällä erilaiset, eri-ikäiset ihmiset kertovat, kuinka ovat löytäneet uskon Jeesukseen ja kuinka heidän elämänsä on muuttunut.

He kuuluvat niihin satoihin miljooniin, jotka ovat kokeneet saman: vapautuneet syntien tuomasta syyllisyydestä. Uskoon tuleminen on tuonut heille yhteyden Jumalaan ja täysipainoisen elämän.

Heille on tapahtunut jotain, mistä he haluavat kertoa muillekin


Haluatko oman todistuksesi Uskoontulo.nettiin?

Kerro, miten löysit Jeesuk-
sen ja miten uskoontulo on vaikuttanut elämässäsi!
Laita kertomuksen mukaan ainakin etunimesi sekä valokuvasi.

Lähetä teksti ja kuvatiedosto osoitteeseen:



Tarvittaessa aineiston voi lähettää postitse. Kysy ylläpidolta!

Sivuilla julkaistaan vain sellaista saineistoa, jonka asianomainen on itse
antanut käytettäväksi.




 

Tutustu myös:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Merica Marttinen:

 

 

Uskoontuloni oli yliluonnollinen kokemus ja ajattelin ennen, että tällaisia asioita tapahtuu ainoastaan elokuvissa.

Olen 24-vuotias nainen, eronnut kahden pienen pojan äiti ja tullut uskoon reilu kuukausi sitten. Minun uskoontuloni oli yliluonnollinen kokemus ja ajattelin ennen, että tällaisia asioita tapahtuu ainoastaan elokuvissa.

Jos kerron kokemuksistani muille, he todennäköisesti pitävät minua seonneena, elleivät sitten ole itse uskossa tai kiinnostuneet hengellisistä asioista. Noh, täytyy sanoa, että uskomattomaltahan tämä kuulostaa, kieltämättä, enkä tiedä uskoisinko itsekään itseäni ellen olisi itse näitä asioita kokenut ja siskoni sekä veljeni myös.

Olen lapsuuteni kasvanut uskovassa perheessä, kävin pyhäkoulussa ja seurakunnan kokouksissa perheen kanssa. Olin lapsenuskossa ja uskoin kyllä Jumalaan ja Jeesukseen ja se lapsenusko säilyi aina. Teini-iässä alkoi sitten kiinnostaa muut asiat; kaverit, ryyppääminen, juhliminen yms. Ajauduin pahoille teille.

Olin 17-vuotias, kun tapasin aviomieheni, joka oli minua huomattavasti vanhempi eikä niin hyvää seuraa minulle. Mies joi paljon, käytti joskus myös muita päihteitä ja kohteli minua huonosti päihtyneenä. Minua kyllästytti ainainen juominen ja halusin vain normaalin parisuhteen. Ajattelin, että mies muuttuu kyllä, että minä muutan hänestä paremman ihmisen. Minulle kehittyi pikkuhiljaa jonkinlainen läheisriippuvuus. Koin, ettei mies tulisi toimeen ilman minua ja että olisi minun velvollisuuteni pitää hänestä huolta. Ajauduin vain enemmän pimeyteen.

Olin 20-vuotias, kun menimme naimisiin ja vuotta myöhemmin syntyi esikoispoikamme. Toinen vauva ilmoitteli tulostaan aika pian perään. Lapsista huolimatta miehen juominen jatkui ja väkivaltaakin oli. Lastensuojeluviranomaiset kävivät tutuiksi. Olin hieman ehkä masentunut ja todella väsynyt nuori äiti, joka tunsi itsensä todella surkeaksi naiseksi, vaimoksi ja äidiksi. Mihin jamaan olin itseni laittanut? Olimme miehen kanssa erossa puoli vuotta ja sinä aikana hänen oli tarkoitus hoitaa alkoholisminsa kuntoon. Hetken yhteiselo sitten menikin ihan hyvin, mutta vain hetken... Kerran kaikesta uupuneena pyysin ääneen: "Jeesus, auta. Anna minulle voimia jaksaa."

Yhteisessä kodissamme koin aina, että siellä olisi jotain kummallista. Aina silloin tällöin tapahtui jotain omituista. Muutaman kerran talvella joku heitti ulkoa lumipallon meidän ikkunaan ja kun menimme katsomaan, ketään ei näkynyt lähimaillakaan. Ajattelimme silloin, että naapurin lapset pilailevat. Yläkerrasta saattoi kuulla askelia ja kun menin katsomaan - ei ketään. Rappusten lampun valo räpsyi, vaikka valonkatkaisijat oli pois päältä. Vintin ovi oli auki vaikka aivan varmasti suljimme sen. Iltaisin ulko-ovi piti ääntä, aivan kuin sitä olisi avattu ja suljettu vuoronperään. Ja muitakin epäkohtia oli. Jos kertoisin kaikista, tulisi listasta aika pitkä. Minulla oli aina tunne jonkun ulkopuolisen läsnäolosta. Kerroin tuntemuksistani miehelleni. "Vanha talo elää ja pitää ääntä ja sähköissäkin on jotain vikaa" hän aina sanoi ja nauroi tuntemuksilleni.

Kerran imuroin yläkerrassa kun silmieni edessä kylpyhuoneen ovi sulkeutui itsekseen. Samoin poikani huoneen vaatekaapin ovi. Hätäännyin ja juoksin alakertaan itkukurkussa kertomaan näkemästäni miehelleni. Mies ei uskonut minua vaan uskotteli minulle, että kuvittelin kaiken koska olen niin väsynyt. Välillä jopa itsekin epäilin omaa mielenterveyttäni. Kuvittelinko oikeasti kaiken? Mutta ei, kyllä minä ihan varmasti tiedän mikä on kuvittelua ja mikä totta. Tämä oli ihan totta! Silloin olin taikauskoinen ja uskoin, että talossamme kummitteli. Olihan talossa vuosikymmeniä takaperin joku tehnyt itsemurhankin naapurin mukaan.

Yhtenä yönä havahduin johonkin ja herätessäni näin haamumaisen pään leijailevan vauvan pinnasängyn yläpuolella ja räpyttelevän silmiään sitten kadoten. Mietin, että näinkö unta silmät auki. Aamulla kerroin näkemästäni miehelle ja katsoin unientulkintakirjasta, mitä "uneni" oikein tarkoitti: viisautta ja asioiden näkemistä selkeästi. Mieheni ei uskonut minua vaan oli sitä mieltä, että olen kovasti vain uupunut ja siksi kuvittelen asioita. Hän jopa suuttui minulle, kun "keksin" näitä juttuja. Etenkin iltaisin ja öisin minua pelotti. Eräänä yönä peloissani rukoilin apua Jeesukselta: "Jeesus, minua pelottaa. Auta ja suojele minua. Jos sen teet, lupaan palvella sinua". Muistan, kuinka silloin tunsin lämmön valtaavan sisimpäni ja tuli hyvä olo. "Kummittelu" kuitenkin jatkui seuraavina päivinä ja minua pelotti edelleen. Kerroin siskolleni ja muulle omalle perheelleni kokemuksistani. Siskoni tuli meille yöksi, sillä minua pelotti. Illalla ennen nukkumaan menoa luimme Raamattua ja rukoilimme, että se jokin, joka talossa oli lähtisi pois.

Aamulla heräsimme kovaan ääneen, niinkuin jokin olisi pudonnut lattialle. Minun ja siskoni lisäksi ei talossa pitänyt olla muita kuin vauva. Menimme katsomaan, mikä äänen oli aiheuttanut ja huomasimme, että siskoni kännykkä oli pudonnut...ei, vaan heitetty pöydältä lattialle. Se oli metrien päässä pöydästä lattilla. Ajattelimme ensin, että joku olisi soittanut siihen ja puhelimen värinän vuoksi se olisi pudonnut, mutta värinähälytys ei ollut päällä, eikä se siltikään olisi voinut "pudota" niin pitkää matkaa.

Myöhemmin samana päivänä, kun olin laittanut vauvan ulos vaunuihin nukkumaan ja katsoimme siskoni kanssa sohvalla teeveetä, näimme molemmat, kuinka edestämme lentää jokin musta itkuhälyttimeen. Samalla itkuhälyttimestä kuuluu vauvan itkua. Siskoni ryntää ulos katsomaan, onko vauvalla kaikki hyvin ja vauva kuulemma nukkui aivan levollisesti, mutta siskoni oli kuullut talonseinästä koputuksia. Hän ryntäsi itkukurkussa takaisin sisälle ja sanoi, ettei uskalla hakea vauvaa. Minä menin hakemaan vauvaa ja kuulin myös koputukset. En pelännyt, mutta otin kuitenkin vauvani turvaan luoksemme. Jokin yritti selvästi pelotella minua ja siskoani. Iltapäivällä mieheni tuli töistä kotiin kerroimme hänelle kokemuksistamme. Hän ei edelleenkään uskonut ja sanoi vain että olen väsynyt ja menettänyt järkeni. Hän ehdotti, että lapset menisivät hänen äidilleen hoitoon, että saisin levättyä. Ajattelin, että hyvä on, uni tekisi kyllä hyvää, mutta tiesin, ettemme olleet kuvitelleet kokemuksiamme.

Illalla katselimme teeveetä kaikki yhdessä; minä, siskoni ja mieheni. Mies oli hieman juonut taas ja puhuimme kokemuksistamme. Hän uskotteli minulle, että olen mielisairas ja että minun pitäisi mennä lääkäriin ja hakea ammattiapua. Hän oli jo kuulemma ollut asian tiimoilta yhteydessä alalla työskentelevään siskoonsa. Sanoin, että minulle tulisi parempi olo jo siitä, jos pappi tulisi siunaamaan kotimme ja että olinkin varannut kodinsiunauksen seuraavalle aamulle. Mieheni suuttui tästä aivan suunnattomasti. Hän haukkui todella rumasti Jumalan, Jeesuksen ja sanoi, että Raamattukin oli pelkkä satukirja. "Ei kai sinustakin tule joku uskovainen hihhuli" hän raivosi. Mennessään ulos tupakalle, hän kysyi, että onko se huomenna tuleva pappi kenties vapaakirkosta. Sanoin, että kyllä on. Mieheni hermostui suunnattomasti. "Just, minä kuulun aivan eri kastiin!" hän huusi ja paiskasi ulko-oven mennessään kiinni. Samalla minä ja siskoni kuulimme molemmat matalan, pelottavan hurinan ja kaapista putosi tavarat. Siskoni oli tuntenut, kuinka jokin oli väkisin kääntänyt hänen katseensa kohti pöydällä olevaa aukinaista Raamattua. Hän oli nähnyt, kuinka Raamatun sivut oli selaillut itsekseen. Itse en tätä nähnyt, mutta näin kuinka siskoni oli aivan kuin paniikissa ja yritin rauhoitella häntä. "Lähdetään," sanoin ja soitimmekin veljeni hakemaan meitä ja lähdimme.

En voinut enää elää tällaisen ihmisen kanssa, koska itse halusin elää hyvää elämää ja seurata Jumalan sanaa. Niinpä jätin mieheni. - En sano, että exmieheni olisi läpeensä paha ihminen, ei tietenkään, mutta huonojen elämäntapojensa ja elämännäkemystensä sekä ennen kaikkea Jumalan ja Jeesuksen kieltävänä on pahuuden käytettävissä. Kuten kaikki muut samantavoin ajattelevat ihmiset. Muistakaamme siunata heitäkin, kuten Raamatussa kehotetaan. "Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan. [Ef. 2:2]"

Pyysin Jeesukselta syntejäni anteeksi ja pyysin Häntä elämääni. Hakeuduin seurakuntaan ja aloin kasvattaa itseäni uskossa. Siitä lähtien elämäni on tuntunut hyvältä ja oikealta. Välillä Paholainen yrittää edelleen pelotella minua eri tavoin, mutta nyt kanssani on Jeesus, eikä minun tarvitse enää pelätä. Jeesus haluaa auttaa minua vahvistamaan uskoani ja on ilmestynytkin minulle, jotta en enää pelkäisi ollenkaan. Olen ymmärtänyt, että usko on kaikki kaikessa ja että silloin pelastuu.

Kiitän Herraa kaikesta, mitä Hän on minunkin puolestani tehnyt ja muuttanut elämäni. Tärkeäksi minulle on tullut Raamatun psalmi 91. Kiitos Herra, että saan olla omasi!

> Siirry seuraavaan todistukseen

 

Copyright 2002 Uskoontulo.net. Todistuksia saa lainata vain asianomaisten luvalla.
Muita tekstejä saa käyttää vapaasti.