Mitä on uskoontulo käytännössä?

Kuinka tulla uskoon? Entä miten uskoontulo vaikuttaisi elämääni? Millaiseen uskoon tulo sitten on "oikeaa"?

— Täällä erilaiset, eri-ikäiset ihmiset kertovat, kuinka ovat löytäneet uskon Jeesukseen ja kuinka heidän elämänsä on muuttunut.

He kuuluvat niihin satoihin miljooniin, jotka ovat kokeneet saman: vapautuneet syntien tuomasta syyllisyydestä. Uskoon tuleminen on tuonut heille yhteyden Jumalaan ja täysipainoisen elämän.

Heille on tapahtunut jotain, mistä he haluavat kertoa muillekin


Haluatko oman todistuksesi Uskoontulo.nettiin?

Kerro, miten löysit Jeesuk-
sen ja miten uskoontulo on vaikuttanut elämässäsi!
Laita kertomuksen mukaan ainakin etunimesi sekä valokuvasi.

Lähetä teksti ja kuvatiedosto osoitteeseen:



Tarvittaessa aineiston voi lähettää postitse. Kysy ylläpidolta!

Sivuilla julkaistaan vain sellaista saineistoa, jonka asianomainen on itse
antanut käytettäväksi.




 

Tutustu myös:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tapio Ehder:

Onko tarpeen "tulla uskoon" kristityssä maassa?

Useimmiten "uskoontulo" ymmärretään tarpeelliseksi sellaisten ihmisten kohdalla, jotka ovat elämässään jotenkin joutuneet umpikujaan esim. liiallisen alkoholin käytön tai huumeiden käytön johdosta. "Onhan se hyvä, että pääsivät irti paheistaan vaikka tuollakin tavalla", useimmat ajattelevat.

Sen sijaan tavallisen normaalia elämää elävän suomalaisen on vaikea käsittää, miksi hänen pitäisi muka tehdä joku "ratkaisu" ja kääntyä "uskovaiseksi". Mehän elämme kristityssä maassa ja kunnioitamme kristittyjä arvoja. Useimmat suomalaiset kuuluvat joko ev.lut kirkkoon tai ortodoksiseen kirkkoon. Eikö tämä riitä?

 

 

Siksi useimmiten uskovaisuus käsitetäänkin kiihkoiluksi. Sanovathan lisäksi muslimitkin itseään uskovaisiksi, joten "minä ainakin haluan olla ihan tällainen tavallinen kristitty" päätyvät monet ajattelemaan.

Minun todistukseni uskoontulostani on kertomus tällaisen tavallisen suomalaisen kristityn kääntymisestä elävän Jumalan puoleen.

 

Lapsuudenkodissa kunnioitettiin kristillisiä arvoja
- iltarukous säilyi opiskeluikään asti

Olen syntynyt Helsingissä tavalliseen ev.lut. kristittyyn kotiin tammikuussa 1944. Isäni ja äitipuoleni olivat akateemisesti sivistyneitä ihmisiä (äitini kuoli rintasyöpään, kun olin 6-vuotias). Kodissani ei sen kummemmin harrastettu kristillisyyttä. Adventtina kuunneltiin radiosta Jumalanpalvelus ja joulupyhät vietettiin hiljaisesti, vasta tapanina voitiin kutsua vieraita. Samoin pääsiäisenä pitkäperjantaina oltiin hiljakseen kotona. Asioista ei puhuttu, kristittynä oleminenhan oli itsestään selvyys.

Muistan kuitenkin pienestä asti rukoilleeni aina ennen nukkumaanmenoa Isä meidän -rukouksen. Nähtävästi sen oli minulle ehkä äitini opettanut jo pienenä. Vielä aikuisenakin opiskeluaikoina palatessani ylioppilaiden ravintolailloista kotiin muistin humalaisenakin rukoilla tämän rukouksen. Rippikoulun kävin, kuten muutkin, ja sain todistuksen siitä, että olin nauttinut ehtoollisen ja olin siis nyt Jeesuksen opetuslapsi. Tähän kaikkeen suhtauduin kunnioituksella. Alleviivasin Raamattuun mielestäni tärkeitä kohtia, ja niitä opeteltiin rippikoulussa ulkoa.

Tulevaisuudensuunnitelmat muotoutuvat:
upseerin uran sijaan kemiaa opiskelemaan

Kun pääsin ylioppilaaksi, minulla oli kaksi suunnitelmaa, pyrkiä aktiiviupseerin uralle tai sitten opiskella kemiaa, joka minua kiinnosti. Varusmiespalvelusta suorittaessani Santahaminassa kävin lomalla ollessani Johanneksen kirkossa Helsingissä ehtoollisella ja pyysin Jumalalta siunausta tulevaa armeijauraani varten. Olo oli turvallinen, halusinhan kunnon kristittynä jättää tulevaisuuteni Jumalan haltuun. Kirkosta poistuessani sytytin kirkon portailla tyytyväisenä savukkeen ja mietin mitä illalla tekisin.

Se hyöty tästä yleisestä kristillisestä tapakasvatuksesta oli, että ymmärsin tällä tavalla lähestyä Jumalaa. Raamatussahan Jaakobin kirjeessä todetaan: "Lähestykää Jumalaa, niin Hän lähestyy teitä" (Jaakob 4:8). Jumala kyllä huomioi tämän lähestymisen sillä tein sen vilpittömin mielin, mutta Hän vastasi aivan toisensuuntaisella johdatuksella kuin pyysin. Hänhän ajattelee aina ihmisten, luotujensa parasta!

Aliupseerikouluun siirryin komppaniani parhaimpana, ja minut nimitettiin joukkueessani oppilasjohtajaksi. Sain silloin käytetyt kaksi natsaa olkapäälleni merkiksi siitä, ja tunsin olevani jo jotain. Mutta muuten koko kouluaika meni jotenkin kuin unessa. Kaiken huipuksi eräässä maastoammunnassa ammuntojen loputtua, kun vielä varmistettiin, ettei panoksia ollut jäänyt rynnäkkökivääriin, aseeni laukesi ja luoti osuin vain n. 10 cm päähän ylikersantin varpaista. Vältyin hädin tuskin putkareissulta. RUK:hon en sitten päässyt. Siihen jäi haaveeni upseerin urasta. Loppu varusmiesaika sujui kyllä hyvin ja sain lopulta ylennyksen kersantiksi ja sain kotiutusjuhlassa osoituksena pataljoonan parhaasta aliupseerista jalkaväen killan plakaatin muistoksi.

Näin sitten toteutin toisen vaihtoehtoni ja aloin opiskella kemiaa. Pääaineenani oli epäorgaaninen kemia, mutta opiskelin siinä sivussa myös radiokemiaa.

Opiskeluaikana vähäinenkin kristillisyys haihtui

Opiskeluaikana vähäinen kristillisyyteni haihtui pikkuhiljaa, ja lopulta olin enemmän kiinnostunut ufoista ja idän uskonnoista ja pidin Raamattua lähinnä juutalaisten Kalevalana.

Pidin silti itseäni kristittynä, ja kun kaksi ylioppilaslähetyksen opiskelijaa kävivät luonani kertomassa uskoontulostaan ja kuinka Jeesus oli parantanut toisen heistä, en jaksanut kiinnostua asiasta. Talletin kuitenkin heidän antamansa pienen Uuden Testamentin huolellisesti lipastoni laatikkoon.

Valmistuminen ja perhe - elämä hymyili

Valmistuttuani fil. maisteriksi töitä oli tuohon aikaan v. 1970 vaikea saada. Helsingin Yliopiston Radiokemian laitoksen assistentin kautta sain tietää avoinna olevasta kemistin virasta Valtion väestönsuojelukoululla Lohjalla, jonne sitten hain ja sainkin tuon paikan v. 1971. Sitä ennen olin mennyt naimisiin ja meille oli syntynyt poika, Harri.

Saadessani tiedon Eiran sairaalasta, että minulle oli syntynyt poika, en suinkaan sytyttänyt sikaria tapausta juhliakseni, vaan päätin lopettaa tupakanpolton kokonaan. Vuotta aikaisemmin oli nimittäin isäni kuollut kurkunpäänsyöpään juuri koko ikänsä harjoitetun tupakanpolton vuoksi. Oli järkyttävää nähdä hänen riutunut olemuksensa sairaalassa ja lopulta laskea omin käsin hänen tuhkauurnansa hautaan. Ajattelin nyt Harrin syntyessä, että en halua poikani joutuvan kokemaan samaa omalla kohdallani.

Aloin myös hiljalleen miettiä, mitä ihmiselle todella tapahtuu kuoleman jälkeen. Minusta oli itsestään selvää, että ihminen ei kuollessaan häviä, vaan siirtyy johonkin toiseen ulottuvaisuuteen. Jälleensyntymisoppi oli minusta hyvinkin paikkansapitävä. Raamattuun ei minulla tullut mieleenikään koskea.

Muutimme Virkkalaan lähemmäksi Lohjalla sijaitsevaa työpaikkaani. Elämä hymyili. Minulla oli hyvä työpaikka, hyvä vaimo ja reipas pikkupoika. Saimme olla terveitä ja onnellisia. Olimme tyypillinen suomalainen hyvinmenestyvä "kristitty" perhe. Emme käyneet kuitenkaan kirkossa, emmekä mitenkään vaivanneet päätämme näillä asioilla. Meillä oli isältäni peritty kesämökki Karjalohjalla, jossa vietimme monia onnellisia kesiä.

Työtehtävät herättivät kiinnostuksen tuleviin tapahtumiin
ja Raamatun ennustuksiin

Olin kova lukemaan kaikenlaisia kirjoja, joita lainasin Lohjan kirjastosta. Työssäni tehtäviini kuului opettaa väestönsuojelukursseilla ydinaseiden tuhovaikutuksista ja suojautumisesta niitä vastaan. Tämä aihepiiri ohjasi minun kiinnostukseni pohtimaan tulevia tapahtumia. Olisiko ydinsota mahdollinen, mitä ihmiskunnalle vielä tapahtuu?

Kerran sitten näin kirjaston pyörivässä kirjatelineessä kirjan, jonka nimi oli muistaakseni "Ihmiskunnan tulevaisuus Raamatun valossa". Lainasin kirjan ja ajattelin, että katsotaanpa mitä kirjassa oikein kerrotaan. Kirjan luettuani kiinnostuin asiasta sen verran, että etsin muitakin alan kirjoja. Käsiini osui Tapio Nousiaisen kirja "Mikä hetki on yöstä?". Siinä eteeni aukeni outoja termejä, kuten uudestisyntyminen ja seurakunnan ylöstempaus. Kirja käsitteli myös ydinsodan aikaansaamia tuhovaikutuksia Ilmestyskirjan valossa.

Uskoontulo ilman, että edes tajusin tulleeni uskoon

Kirjassa kysyttiin suoraan, onko asiani Jumalan suhteen kunnossa ja annettiin ymmärtää, että asiassa tulisi kääntyä Jeesuksen Kristuksen puoleen. Niinpä minäkin eräänä iltana sitten polvistuin vuoteeni viereen ja sanoin Jeesukselle suunnilleen näin: "Jeesus, minäkin haluan pelastua".

En kokenut siinä, mitään sen kummempaa. En edes tajunnut tulleeni siinä hetkessä uskoon. Kukaan ei opettanut minulle uskonnollisin termein, että olin nyt uudestisyntynyt ja vanhurskautettu. Olin vain tehnyt sen tärkeän ratkaisun, minkä jokaisen pitäisi tehdä tässä elämässä. Sanotaanhan Raamatussa: "Jokainen, joka huutaa avuksi Herran (so. Jeesuksen) nimeä, pelastuu (Room. 10:13).

Kun tämä tehdään vilpittömin mielin, Jumala kyllä vastaa tällaiseen rukoukseen, oli se sitten kuinka kömpelö tahansa, kunhan vain lähestytään Jumalaa Jeesuksen Kristuksen kautta (Joh. 14:6). Olin tehnyt kuitenkin parannuksen, niinkuin sanotaan. Käännyin Jumalan puoleen ja Hän vastasi. Tähän Hän oli minua koko ajan itse johdattanutkin! Jos olisin päässyt aktiiviupseeriksi, en ehkä koskaan olisi miettinyt asioita näin kuin nyt tapahtui.

Tämän tapahtuman jälkeen aloin ajatella asioita uudella tavalla

Mökillä käydessäni huomasin, kuinka luonnon värit olivat jotenkin kirkkaampia ja koin että linnutkin laulullaan ylistivät Jumalaa. Sain halun lukea lisää hengellisiä asioita käsitteleviä kirjoja ja nyt avasin myös Raamatun lähinnä Uuden Testamentin puolelta. Aloin käydä myös sunnuntaisin kirkossa. Vapaista suunnista en tiennyt, että niitä olisi olemassakaan.

Tämän tapahtuman jälkeen aloin ajatella asioita uudella tavalla. Tutkin mitä Raamattu asioista sanoo. Hämmästyin, kun löysin rippikoulussa alleviivaamiani raamatunjakeita, että miksi en silloin ollut tajunnut niiden sisältöä? Jopa ennen kuivina pitämieni virsien sanat tuntuivat ihanilta lukea!

Vaimonikin koki samanlaisen uskoontulon
- perheen elämäntavat alkoivat muuttua pikkuhiljaa

Kehoitin myös vaimoani tekemään samoin kuin minä. Hän sanoikin kerran pyytäneensä Jeesusta sydämeensä, mutta mitään ei tapahtunut. Pikkuhiljaa kuitenkin elämäntapammekin muuttuivat. Aluksi jätimme väkevät viinat pois, sitten viinit ja lopulta katsoimme, että olutkaan ei sopinut meille. Uskovien ihmisten kanssa en tuolloin vielä päässyt kosketuksiin, koska olin mielelläni vaimoni ja pienen poikamme kanssa yhdessä.

Ehkä noin puoli vuotta myöhemmin polvistuimme jo yhdessä vaimon kanssa rukoukseen. Näin vaimolleni oli tapahtunut samoin kuin minulle. Se toimi! Ja kyllä se toimii Sinunkin kohdallasi olit sitten täysi jumalankieltäjä, nimikristitty tai vaikka piispa.

Keskusteluja uskonasioista työtovereiden ja
sukulaisten kanssa - ja yllättäviä reaktioita

Aloin myös keskustelemaan hengellisistä asioista työtoverieni kanssa ja huomasin, että he olivat samanlaisia kunnon "kristittyjä" kuin minäkin olin ollut aikaisemmin. Kun siirryin v. 1973 Sisäasiainministeriön väestönsuojeluosastolle kemistin virkaan, sain siellä työtoverikseni kaksi uskovaista miestä, joiden kanssa keskustelin usein uskon asioista. Kerran töistä lähdettäessä toinen heistä sitten kysyi, että kun sinä niin paljon näistä asioista keskustelet niin oletko oikein uskossa Jeesukseen? Silloin oikein hätkähdin ja hetken epäröityäni, mitä termi tarkoitti, vastasin, että kyllä minä uskon Jeesukseen. Siitä erottuamme kumpikin tahoillemme tunsin yhtäkkiä suunnatonta iloa sisimmässäni. Minähän olenkin uskovainen!

Siitä lähtien entistä tietoisemmin halusin todistaa Jeesuksesta ja kuulua Hänelle. Näin toteutui Raamatun sana: "Sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan" (Room. 10:10).

Luulin, että kun todistin uskostani sukulaisilleni, hekin kääntyisivät Jumalan puoleen iloiten. Olihan se niin yksinkertaista. Yllätyin siitä valtavasta vastustuksesta mitä kohtasin, kuka syytti minua fanaattiseksi, kuka oli ollut uskossa ennenkuin synnyinkään, kenellä taas oli se sama usko kuin äidillä oli ollut. Joku sanoi harrastavansa vain käytännön kristillisyyttä ja joku lopulta julisti sitten olevansa pakana!

Rukousvastauksia

Sisäasiainministeriössä aloin kyllästyä byrokraattina olemisen. En ollut saanut kokea vielä mitä on olla kemistinä käytännön työssä. Koska nyt uskoin Jumalaan, joka kaikessa johdattaa, rukoilin häneltä jotain käytännön kemistin työtä, vaikka sellaista missä vesi loiskuu! Rukoilin myös uskovia ystäviä ja perheellemme uutta tilavampaa asuntoa.

Niinpä sitten Jumala johdatti hakemaan tutkimuspäällikön paikkaa Viialan Nahkatehtaalta. En tiennyt edes missä koko Viiala olikaan. Sain paikan ja muutimme vaimoni, poikani ja vajaan vuoden vanhan Inga-tyttäreni kanssa Viialaan joulukuussa 1974. Meillä oli nyt tilava työsuhdeasunto ja työssäni jouduin toteamaan todella, että siellä vesi loiskui, kun parkitustynnyreistä valutettiin vettä lattialle! (Tällä Viialan Nahkatehtalla olin työssä 16 vuotta. Sitten Jumala johdatti töihin Helsinkiin Mittatekniikan keskukseen v. 1990. Asumme kuitenkin edelleen Viialassa.)

Entä uskovat ystävät, joita olin myös rukoillut? Kerran kun olin lenkillä naapurissa asuvan Nahkatehtaan myyntipäällikön kanssa totesimme kumpikin olevamme uskovaisia! Niin siis tämäkin rukousvastaus toteutui!

Seurakuntaan

Kävin ahkerasti Kirkon raamattupiirissä ja muissakin tilaisuuksissa. Halusin välttää kaikenlaisia uskovaisten riitoja mm. kasteasiassa. Kerran tämä em. myyntipäällikkö antoi minulle luettavakseni Tapio Nousiaisen kirjan "Anna kastaa itsesi". Tämän kirjan luettuani tajusin kuitenkin, ettei asiaan voinut suhtautua välinpitämättömästi. Kävimme vaimoni kanssa lopulta pitkän jahkailun jälkeen raamatullisella upotuskasteella erään ystäväpariskunnan kanssa Vapaakirkon kesäkodilla Kakskerrassa. Toimimme vielä jonkin aikaa kirkossa, mutta lopulta katsoimme, että on rehellisempää tunnustaa värinsä myös kasteastiassa täysin ja liityimme paikalliseen Viialan Helluntaiseurakuntaan. Olemme kiitollisia Jumalalle, että myös poikamme ja tyttäremme ovat myöhemmin tehneet oman uskonratkaisunsa, käyneet kasteella ja liittyneet seurakuntaan. Näin jokaisen täytyy Raamatun mukaan omakohtaisesti tehdä. Ei ole mitään kollektiivista uskoa, joka pelastaisi johonkin kirkkokuntaan tai seurakuntaan kuuluvat.

Jumala on valmistanut pelastuksen yksinkertaiseksi,
pyydät vain vilpittömästi Jeesusta sydämeesi ja se tapahtuu!

Tämän kaiken olen halunnut kertoa, sillä Jumala haluaisi Sinutkin samalla pelastaa vaikka juuri nyt et ehkä koe olevasi kovin syntinen. Jumala on valmistanut pelastuksen yksinkertaiseksi, pyydät vain vilpittömästi Jeesusta sydämeesi ja se tapahtuu!

Kirkkoon tai vaikkapa Helluntaiseurakuntaankaan kuuluminen ei pelasta, vain henkilökohtainen ratkaisu, kääntyminen Jeesuksen puoleen takaa sen, että kuoltuasi olet näkevä elävän Jumalan, eikä sinua karkoiteta pois Hänen kasvojensa edestä Helvettiin, joka Jeesuksen sanojen mukaan on kyllä olemassa. Myös termi 'tulla uskoon' ja 'olla uskovainen' on raamatullisia termejä. Sanoihan Jeesus jo epäilevälle Tuomaalle: Älä ole epäuskoinen vaan uskovainen (Joh. 20:27). Apostolien tekojen luvussa 17:34: "Muutamat kuitenkin hakeutuivat hänen seuraansa ja tulivat uskoon." (Raamatun uusi käännös).

Olen myös täällä Viialassa saanut kokea, että on hyvä tunnustaa uskonsa paikkakunnalla ja liittyä uskovien muodostamaan seurakuntaan. Näin haluan yhdessä muiden kanssa rukoilla kaikkien viialalaisten puolesta ja "harrastaa sen paikkakunnan parasta, johon Jumala on minut siirtänyt" (Jer. 29:7)

 

> Siirry seuraavaan todistukseen

 

Copyright 2002 Uskoontulo.net. Todistuksia saa lainata vain asianomaisten luvalla.
Muita tekstejä saa käyttää vapaasti.