Mitä on uskoontulo käytännössä?

Kuinka tulla uskoon? Entä miten uskoontulo vaikuttaisi elämääni? Millaiseen uskoon tulo sitten on "oikeaa"?

— Täällä erilaiset, eri-ikäiset ihmiset kertovat, kuinka ovat löytäneet uskon Jeesukseen ja kuinka heidän elämänsä on muuttunut.

He kuuluvat niihin satoihin miljooniin, jotka ovat kokeneet saman: vapautuneet syntien tuomasta syyllisyydestä. Uskoon tuleminen on tuonut heille yhteyden Jumalaan ja täysipainoisen elämän.

Heille on tapahtunut jotain, mistä he haluavat kertoa muillekin


Haluatko oman todistuksesi Uskoontulo.nettiin?

Kerro, miten löysit Jeesuk-
sen ja miten uskoontulo on vaikuttanut elämässäsi!
Laita kertomuksen mukaan ainakin etunimesi sekä valokuvasi.

Lähetä teksti ja kuvatiedosto osoitteeseen:



Tarvittaessa aineiston voi lähettää postitse. Kysy ylläpidolta!

Sivuilla julkaistaan vain sellaista saineistoa, jonka asianomainen on itse
antanut käytettäväksi.




 

Tutustu myös:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tuija Nemlander:

 

 

Löysin sisäisen rauhan


Sain ensi kosketuksen Jumalaan rippileirillä. Asiat alkoivat kiinnostaa, mutta rippileiriltä päästyäni maailma vei mukanaan ja vietin tavallisen suomalaisen teinitytön elämää. Alkoholia tuli otettua usein viikonloppuina, mutta asiat olivat päällisin puolin hyvin.

Parikymppisenä aloin kiinnostua urheilusta ja se veikin suurimman osan ajastani. Ravintoloissa tuli käytyä entiseen tapaan, mutta omasta kunnosta huolehtiminen tuli aina vain tärkeämmäksi. Se itse asiassa alkoi hallita elämääni erittäin paljon ja siitä löytyi keino purkaa paineita, joita töissä kasaantui.


Nykyisen mieheni tapasin v. 2000 yhden ravintolaillan päätteeksi. Hän oli tullut uskoon vuosi aikaisemmin, mutta uskonelämä oli alkanut hiipua ja maailma vienyt mukanaan. Hän oli rukoillut, että tapaisi naisen, joka harrastaisi urheilua ja olisi samankaltainen kuin hän.

Mieheltäni sain kuulla Jumalasta ja hänen mukanaan kävin muutaman kerran seurakunnissa. v. 2001 tartuin ensimmäistä kertaa Raamattuun ja aloin tosissani kiinnostua Jumalasta ja Jeesuksesta. Mieheni joutui v. 2002 vankilaan kärsimään vanhoja tuomioitaan ja hän lähetti sieltä erilaisia kirjoja. Yhden kerran hän lähetti Yksi ainoa elämä –nimisen kirjan, joka kolahti muhun tosi kovin. Se todellakin herätti ja eräänä yönä annoin elämäni Jeesukselle.

Kun mieheni vapautui, aloimme pikkuhiljaa vuosien myötä luisua kauemmas Jumalasta. Meillä ei ollut omaa seurakuntaa ja kävimme kyllä välillä kokouksissa, mutta yhteys seurakuntiin jäi pinnalliseksi. Tasapainoilimme Jumalan ja maailman välissä. Ravintolat alkoivat kiehtoa ja löytyi kaikenlaisia tekosyitä, miksi ei ehdi seurakuntaan yms.

Vuodet vierivät ja miehelle tuli vielä yksi vankilatuomio. Tänä aikana molemmilla oli taas aikaa miettiä elämän tarkoitusta ja Jumala alkoi vetää puoleensa. V. 2006 Jumala siunasi meitä ihanalla tyttövauvalla. Tyttäremme syntyi, kun mieheni oli vankilassa ja olin vauvan kanssa yksin ensimmäiset puoli vuotta. Se oli rankkaa aikaa ja vaikka oli kiitollinen lapsesta, olin todella väsynyt.

Odotukset olivat valtavat, kun mieheni pääsi kotiin ja kun arki ei ollutkaan ruusuilla tanssimista, molemmilla alkoi pinna kiristyä ja pakopaikkaa arjesta tuli haettua taas ravintoloista. Kun lapsemme oli vajaan vuoden ikäinen, huomasin olevani raskaana. Ensi järkytyksestä toivuttuani, olin todella onnellinen ja iloitsin tulevasta. Sain kuitenkin keskenmenon ja näin jälkeenpäin ajatellen, se oli käännekohta elämässäni. Sen tapahtuman johdosta erkanin Jumalasta aikamoisen harppauksen.

Olin todella katkera ja masentunut. Purin paineita harrastamalla liikuntaa entistä enemmän ja vähintään kerran kuussa piti päästä miehen kanssa ”nollaamaan” eli toisin sanoen lähdimme baariin. Avioliittomme alkoi rakoilla ja yhteinen vapaa-aika oli vähissä. Mies teki pitkää päivää töissä ja itse purin ahdistustani kuntosalilla tai lapsen kanssa puuhatessa. Elin päivästä toiseen siten, että järjestin itselleni töiden jälkeen kaikenlaista ohjelmaa. Sisäinen rauha, jonka olin vuosia aikaisemmin saanut hetken aikaa kokea, oli täysin poissa.

Tätä jatkui muutaman vuoden ja uudenvuoden aattona v. 2010 olimme taas juhlimassa, ja yöllä mieheni tuli sanomaan mulle, että meidän on pakko lähteä kotiin. Jumala kutsui miestäni todella selkeästi. Itse asiassa niin oli tapahtunut jo muutaman kuukauden ajan ja meitä ympäröivä pimeys oli alkanut todella ahdistaa. Yhtäkkiä mieheni oli selvä ja koki pahaa ahdistusta siitä, mihin elämämme oli luisunut. Lähdimme saman tien kotiin.

Puhuimme seuraavina päivinä elämäntilanteestamme ja sovimme, että menemme heti seuraavana sunnuntaina seurakuntaan. Tällä kertaa emme hyväksyneet mitään tekosyitä kummaltakaan, vaan menimme sinne, vaikka sillä hetkellä se ei niin hyvältä tuntunutkaan. Päätös oli kuitenkin oikea. Kun astuimme seurakuntaan, oli kuin olisin tullut kotiin. Aivan mahtava olo. Kaikki ahdistus hävisi ja kaikki tuntui taas niin selkeältä. Löysin elämälleni tarkoituksen.

Nyt olen saanut elää Jumalan rakkaudessa ja johdatuksessa yli 9 kuukautta. Jumala on johdattanut elämääni paljon uusia ystäviä ja pitänyt meidän perheestämme huolta aivan ihmeellisin tavoin. Olen niin kiitollinen ja onnellinen Jumalan armosta ja elämän merkityksellisyydestä. Olen saavuttanut sisäisen rauhan, jonka Jeesus meille antoi: ”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani – sen minä annan teille. En minä anna teille, niin kuin maailma antaa…” (Joh. 14:27). Paljon on silti vielä opittavaa. Oma tahto on ollut varsinkin liikunnan suhteen erittäin vahva, mutta kiitos Jumalan, se ei enää hallitse elämääni.

Haluan sanoa kaikille Jeesuksen löytäneille, että hakeutukaa seurakuntaan. Uskovien yhteys on erittäin tärkeä. Ensimmäisellä kerralla se puuttui elämästäni ja huomasin, että yksin on todella vaikeaa.

Siunausta!

> Siirry seuraavaan todistukseen

 

Copyright 2002 Uskoontulo.net. Todistuksia saa lainata vain asianomaisten luvalla.
Muita tekstejä saa käyttää vapaasti.